10.11.2015

LSC 2015-16 - Kolme väriä: Punainen (Trois couleurs: Rouge, 1994)


Letterboxd Season Challenge -leffahaasteen tiimoilta jatketaan. Krzysztof Kieslowskin väritrilogian päätösosa, ja samalla ohjaajan viimeiseksi jäänyt elokuva Kolme väriä: Punainen jatkaa ranskan lipun värien teemojen parissa. Sinisen teemana oli vapaus, Valkoinen puolestaan käsitteli tasa-arvoa, ja nyt aiheena on veljeys.

Hox! Arvio sisältää epämääräisiä juonipaljastuksia, joten jos haluat katsoa trilogian ilman mitään tietoa tulevasta, kannattanee lopettaa lukeminen tähän.

Elokuvassa Irène Jacobin esittämä sveitsiläismalli Valentine tutustuu sattumalta erakkona elävään naapuriinsa (ranskalaislegenda Jean-Louis Trintignant) ajettuaan tämän koiran yli. Naapurilla, joka on eläkkeellä oleva entinen tuomari, on kuitenkin epätavallinen ja laiton harrastus: ihmisten puheluiden salakuuntelu.

Veljeyttä elokuva käsittelee esittelemällä ihmiselämien osin sattumanvaraistakin yhteyttä. Pääosissa on kaksi hyvin erilaista ihmistä, jotka löytävät tämän keskinäisen yhteyden sattumalta, ja elokuvassa on myös kolmas henkilö, jonka kohtalo risteytyy Valentinen vastaavan kanssa yllättävällä tavalla, vaikka he ovat eläneet samalla kadulla toisiaan tiedostamatta.

Teemaan liittyen Punainen myös muodostaa yhteyden kaikkien kolmen elokuvan päähahmojen välille. Saattaa kuulostaa teennäiseltä, mutta se, että näiden henkilöiden polut risteävät, on mielestäni sopiva päätös ja loppukaneetti koko sarjalle.

Jälleen kerran elokuvan nimikkoväri hallitsee sen värimaailmaa. Punaista näkyy oikeastaan joka kuvassa, oli kyse sitten Valerien vaatteista tai tarinan kannalta merkittävän auton väristä ja niin edelleen. Trilogian konsepti on kokonaisuudessaan oikeastaan todella mielenkiintoinen ja piilomerkityksiä riittänee monen elokuvan tarpeiksi.

Tämä elokuvasarja ansaitsisi vähintään toisen katsomiskerran, jotta asioita osaisi tulkita ja yhdistellä paremmin.

Arvio: ★★★½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti