2.11.2015

Arvio: Spectre (2015)


Alkuun sanottakoon, että tämä teksti sisältää juonipaljastuksia. En suosittele lukemaan, josset ole Spectreä vielä ehtinyt nähdä. Oma vastuu ja näin edespäin.

Kuten arviolta noin 170 000 muullakin suomalaisella, pyhäinpäiväviikonlopun ohjelmaan kuului uuden Bond-leffan tsekkaaminen. Oulussakin sunnuntain näytöksiin oli tunkua ja ennakkoon ei lippuja tietenkään tullut varattua. Päätös kadutti, vaikka toki elokuvan salin ykkösriviltäkin joten kuten näki. Ei tuota spottia voi kenellekään silti suositella. No, ainakin riittää Bondilla yleisöä!

Nolla-nolla-seiskaan on Daniel Craigin aikakaudella saatu puhallettua mukavasti uutta virtaa. Leffat ovat olleet hieman totuttua synkempiä ja enemmän "maan pinnalla", minkä myötä James Bondin hahmoonkin on tullut enemmän särmää. Skyfall tosin flirttaili avoimesti Bond-nostalgian kanssa, ja sen loppukohtauskin antoi hieman odottaa paluuta perinteisemmän 007-seikkailun pariin. Sellainen myös saatiin, hyvässä ja pahassa.

Spectre on suoraa jatkoa kolmelle viimeisimmälle sarjan elokuvalle. Tällä kertaa Bond lähtee salaperäisen SPECTRE-organisaation jäljille samalla, kun koti-Britanniassa 007-ohjelman tilalle puuhataan massiivista turvallisuusohjelmaa, joka mahdollistaa laajan salakuuntelun ehtaan NSA-tyyliin.

Toimintaa riittää ja maisema vaihtuu, kuten Bond-leffoihin kuuluu, ja ensimmäinen puolisko onkin aidosti nautittava, jännittäväkin. Ajattelin, että tämähän on itse asiassa parempi kuin uskalsin odottaa. Käsikirjoituksen onttous alkaa kuitenkin jälkipuoliskolla paljastua, sillä juonikuvioissa ei ole mitään yllättävää. Jo alussa on aika helppo arvata, miten palaset tulevat loksahtelemaan kohdalleen, ja lopputulemana onkin hieman sellainen "oliko tämä nyt tässä" -fiilis. Traileritkin mielestäni spoilasivat juonesta liikaa, mikä ei voinut olla vaikuttamatta leffanautintoon. Harmi, mutta tätä se vain nykypäivänä on.

Leffan isoin shokkivau-hetki on luonnollisesti Christoph Waltzin esittämän Franz Oberhauserin paljastuminen legendaariseksi Bond-konnaksi Blofieldiksi. Se vau-efekti vain jäi puuttumaan, koska mediassa alettiin spekuloida asialla jo silloin, kun näyttelijävalinnat julkistettiin. Myös se, että Blofield on aiemmissa leffoissa nähtyjen "kärsimysten aiheuttaja" tuntuu vähän keinotekoiselta ja osoittaa, että Spectre on haluttu kytkeä niihin vaikka väkisin.

Waltzin suoritus on perusvarma ja oman juttunsa hän tekee ihan hyvin, mutta uhkaa hahmosta ei välity nimeksikään. Blofield ei kieltämättä ole ikinä ennenkään jaksanut pahiksena iskeä. Ehkä Mike Myersin Doctor Evil -hahmokin on vähän vesittänyt parodiansa kohteen tenhoa.

Omasta mielestäni Blofieldin lihaskimppukätyriä esittävä Dave Bautista varastaa shown, vaikkei hänellä olekaan kuin yksi vuorosana. Ikisuosikki Rautahampaalle hemmo ei pärjää, mutta kyllä entisellä showpainijalla sen verran fyysistä presenssiä on, että Bond saa tästä kovan vastuksen. Vaihteeksi pahis, joka lässynlässyn sijaan käy päälle!

Bond-tytöistä Monica Belluccin rooli on enemmänkin cameo, mutta Léa Seydouxin esittämän Madeleine Swannin hahmossa on jo yritystä olla jotain muutakin kuin pelkkä pulassa oleva leidi. Samanlaista kemiaa Craigin kanssa ei löydy kuin mitä Eva Greenillä Casino Royalessa oli, mutta hyvä suoritus kaiken kaikkiaan.

Loppukaneettina todettakoon, että Spectre etenee kestostaan huolimatta jouhevasti ja viihdyttää kuten sen pitääkin, mutta tuntuu aiemmin nähdyltä. Daniel Craigin ajalta tämä on nyt se kaikkein perinteisin Bond-elokuva. Ensi kerralla voisi olla hyvä kokeilla taas jotain uutta, ehkä jopa uuden näyttelijän kanssa. Tämä tie vaikuttaisi olevan nyt loppuun kuljettu.

Arvio: ★★★

Tiiseri:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti