28.9.2015

Arvio: Sicario (2015)

Denis Villeneuven Prisoners (Vangitut) ja Enemy nousivat kevyesti viime vuoden suosikkielokuvieni joukkoon. Tämänkin vuoden jo lähestyessä viimeistä neljännestään uskaltaa sanoa, että loppuvuoden tulee olla huikea, jos tämä Villeneuven uusin tuotos Sicario ja esimerkiksi tajuttoman kova Mad Max: Fury Road aiotaan tiputtaa tämän vuoden kärkisijoilta alas.

Villeneuve-fanina en oikein osaa (tai edes halua) suhtautua tämän arvion kohteena olevaan pätkään objektiivisesti, joten teksti tulee sisältämään runsaasti henkilöpalvontaa ja hehkutusta. Yritä kestää, Arvon Lukija. 

Sicario on fiktiivinen, mutta todella realistisen oloinen kuvaus huumesodasta, jota Yhdysvaltojen ja Meksikon hallitukset käyvät Pohjois-Meksikossa Yhdysvaltojen rajan tuntumassa toimivia huumekartelleja vastaan. Tarinaa seurataan vielä nuoren mutta iästään huolimatta karaistuneen FBI-agentti Kate Macerin (Emily Blunt) näkökulmasta. Kate napataan mukaan kartellipomoja jahtaavaan erikoisryhmään, jonka johdossa häärivät Josh Brolinin esittämä Matt ja Benicio Del Toron tulkitsema salamyhkäinen Alejandro.

Kate on yhtä pihalla tiimin toimintatavoista ja tavoitteista kuin katsojakin, mutta vähitellen hän alkaa huomata, että se toimii jokseenkin harmaalla alueella. Se on idealistiselle ja lakiin luottavalle agentille kova paikka.

Elokuvan ja Taylor Sheridanin kyhäilemän käsikirjoituksen nerokkuus piilee siinä, että useista vastaavista Hollywood-tekeleistä poiketen se hylkää perinteisen hyvät vastaan pahat -asetelman, jossa amerikkalaiset ovat sankareita ja kartellit pahiksia. Kate on toki elokuvan moraalinen selkäranka, johon on katsojan helppo samaistua, mutta hänen lisäkseen Sicariossa ei varsinaisia hyviksiä juurikaan nähdä.

Likaista peliä esiintyy sekä kartellien että lainvalvojien puolella ja elokuva kysyykin, riittääkö lain puitteissa toimiminen kartelleja vastaan, ja miten pitkälle tässä huumesodassa ollaan valmiita menemään. Piikkiä toki myös annetaan yleensä moraalista ylivertaisuuttaan toitottavan Amerikan suuntaan.

Sicario voisi hyvästä kässäristään huolimatta olla osaamattomammissa käsissä keskinkertainen elokuva. Nyt kuitenkin kaikki osuu nappiin, sillä tekijätiimi on oikeastaan joka alueella maailman terävintä kärkeä. Ohjaaja Villeneuve on valtavan taitava juonen kuljettaja ja painostavan tunnelman luoja. Elokuvaa katsoessa tuntuu hieman siltä, kuin joku pitelisi pari tuntia veistä kurkulla, mikä on jännityselokuvalle ainoastaan positiivista.

Alkuteksteissä kerrotaan termin ”sicario” tarkoittavan Meksikossa palkkatappajaa, mikä on mainio pohjustus elokuvalle. Katsoja laitetaan samalla pohtimaan, miten se elokuvaan liittyy. Mysteeri kyllä aukeaa, mutta Villeneuve ei turhaan selittele kaikkea valmiiksi. Katsojana olen useimmiten tyytyväinen, kun saan matkan varrella solmia langanpäät yhteen itse. Villeneuve myös käyttää hienosti päähenkilöään elokuvan salojen aukaisemiseksi, sillä juonikuviot aukeavat samalla kun Kate ne havaitsee.

Elokuvan kuvauksesta vastaa Villeneuven kanssa aiemminkin työskennellyt Roger Deakins, joka osoittaa jälleen parhautensa. Uskomattoman kaunista jälkeä saa mestari aikaan kerta toisensa jälkeen. Erityisesti pimeällä kuvaaminen on Deakinsin suurimpia vahvuuksia, eikä hän yleensä sorru sekavaan käsivarakamerapelleilyyn, vaan kuva on suurimmaksi osaksi tyylikkään vakaa.

Leffan huikeimpana esimerkkinä Villeneuve-Deakins-kombon toimivuudesta on kohtaus, jossa katsoja kiskaistaan mukaan toimintaan lämpökameran välityksellä. On todella kuumottavaa seurata tiimin etenemistä pimeässä, kun tuntuu siltä, että olisi itse mukana. Kohtauksesta tulevatkin mieleen sellaiset tekeleet kuin HBO-minisarja Generation Kill, Kathryn Bigelown Zero Dark Thirty ja Michael Mannin Heat. Tämä on yksi elokuvan ehdottomista kohokohdista.

Villeneuve näyttää löytäneen luottomiehen myös sävellyspuolelle. Islantilainen Jóhann Jóhannsson teki soundtrackin jo Prisonersiin ja voitti sittemmin Oscarin Kaiken teoria -elokuvan musiikista. Nytkin hänen sävellyksensä tukevat elokuvan synkkää ja painostavaa ilmapiiriä hienosti. Esimerkiksi kohtaus, jossa musiikin pauhu vaihtuu saumattomasti kuvan ulkopuolelta saapuvan sotilashelikopterin roottorien ääneen, on mahtava.

Kun Oscarit tuli taas mainittua, voi Sicariolle helposti ennustaa ehdokkuuksia ainakin näyttelijöiden osalta. Emily Blunt on sankarittarena kova, mutta myös tarpeeksi haavoittuva ja tavallinen. Toisin sanoen suoritus on erittäin realistinen ja uskottava. Arvostukseni Bluntia kohtaan tuntuu vain kasvavan rooli roolilta. Josh Brolin on myös hyvä, kuten yleensä, mutta palkintoehdokkuuksia voi kuitenkin povata erityisesti Benicio Del Torolle, jonka rooli Bluntin hahmon vastaparina korostuu elokuvan edetessä merkittävästi.

Kaiken kaikkiaan Sicario on aivan huikea jännäri, joka on parhaimmillaan nimenomaan elokuvateatterissa. Siellä elokuvan upeasta visuaalisesta ilmeestä ja suorastaan veitsellä leikattavasta tunnelmasta pääsee nauttimaan vapaasti.



121 min | Ohjaus: Denis Villeneuve | Pääosissa: Emily Blunt, Josh Brolin, Benicio Del Toro | Traileri | IMDb

Arvio: ★★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti