29.9.2015

Mikä ihmeen Infinite Watchlist?


No, tämähän on kovaa vauhtia kolmenkympin kriisiä lähestyvän leffafriikin blogi. En keksinyt blogille kunnollista suomenkielistä nimeä, mutta halusin sillä jotenkin viestiä, että katsottavaa olisi liiankin kanssa. Ääretön katselulista ei kalskahtanut korvaan hyvältä, joten päädyin englanninkieliseen Infinite Watchlist -muotoon.

Infinite Watchlist toimi aiemmin Wordpressin puolella saman otsikon alaisuudessa sisältäen lähinnä elokuva-arvioita ja todella satunnaisesti myös muunlaisia tekstejä. Päätin pitkään asiaa harkittuani vaihtaa alustaksi Bloggerin, koska täällä on kevyemmän julkaisualustan lisäksi useita hyviä kotimaisia leffablogeja seurattavaksi.

Olen pitkään etsinyt blogille oikeanlaista muotoa, ja osittain sen vuoksi Wordpress-blogi tuntui varsinkin ensimmäisen vuoden aikana varsinaiselta sekamelskalta. Vanhan blogin tekstit on nyt kuitenkin siirretty uudelle alustalle ja jokaiselle arvioidulle elokuvalle - oli teksti sitten täysimittainen arvio tai parin lauseen kommentti - löytyy oma blogikirjoitus. Tilastofriikkinä saan erikoista tyydytystä siitä, että voin lajitella tekstit eri tunnisteiden alle ja esim. seurata, ketkä ohjaajat tai näyttelijät esiintyvät blogissa useimmin. Näin arviot toki pysyvät paremmin myös järjestyksessä ja niiden selailukin on helpompaa.

Kuten aiemminkin, tavoitteeni on kirjoitella arviot vähintään teatterin puolella katsotuista elokuvista, mutta haluaisin laajentaa tarjontaa yhä enemmän myös kotisohvalla katsottuihin uusiin ja vanhoihin pätkiin. Muita potentiaalisia aiheita ovat TV-sarjat, kohtalaisen kokoisen leffakokoelmani esittely tai kirjoittaminen jotain esimerkiksi Letterboxd-palvelussa meneillään olevan kausihaasteen tiimoilta. Ehkä täällä voisi myös fiilistellä tulevia elokuvia ja muuta vastaavaa.

Katsotaan mihin aika ja innostus riittää, mutta uuden alun makua hommassa on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti