14.6.2015

Arvio: Väkivallan vuosi (A Most Violent Year, 2014)


Vuosi 1981 oli tiettävästi tilastojen mukaan yksi väkivaltaisimmista vuosista New Yorkin historiassa. Tämän pohjalta on ohjaaja-käsikirjoittaja J.C. Chandor toteuttanut kyseiseen vuoteen sijoittuvan draamatrillerin siirtolaistaustaisesta liikemiehestä Abel Moralesista (Oscar Isaac) ja tämän yrityksestä kasvattaa öljybisnestään ympäristössä, jossa väkivalta ja korruptio ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Periaatteen mies haluaa hoitaa liiketoimet rehellisesti, mutta väkivallan uhka on kilpailijoiden taholta koko ajan läsnä ja viranomaisetkin ovat miehen liiketoimista vähän turhan kiinnostuneita. Jessica Chastainin esittämä vaimo Anna on paikallisen gangsterin tytär ja moraaliltaan huomattavasti miestään leväperäisempi. Anna haluaisi hoitaa eteen tulevat ongelmat mafiatyyliin Abelin luottaessa diplomaattisempiin keinoihin. Mutta onnistuuko Abelin luovia itsensä bisneksissä kuiville rehellisin keinoin vai joutuuko hän turvautumaan hämärähommiin?

Väkivallan vuosi on mafiaelokuvien runsaasta perinnöstä ammentava raina, joka kuitenkin onnistuu välttelemään genren kliseitä mallikkaasti. Leffa ei ole järin verinen, vaikka nimi antaisikin muuta olettaa. Chandor kuljettaa juonta hitaanlaisesti ja luottaa vahvaan dialogiin ja näyttelijäsuorituksiin. Väkivallan uhka on kuitenkin koko ajan olemassa, mitä korostetaan esimerkiksi radiosta tasaisin väliajoin tulevien uutispätkien avulla.

Huimassa nousussa urallaan oleva Oscar Isaac tekee jälleen nappisuorituksen. Idealistinen Abel tuo hieman mieleen nuoren Al Pacinon Kummisetä-elokuvassa. Yhtä lailla lahjakas Jessica Chastain ei jää ollenkaan Isaacin varjoon. Chastainin hahmo on kaikkea muuta kuin oven ja hellan välissä huseeraava kotiäiti. Anna onkin erittäin mainiosti kirjoitettu ja näytelty voimakastahtoinen sekä kunnianhimoinen nainen. Oscar-ehdokkuudella Selma-elokuvasta huomioitu David Oyelowo säestää asiallisesti pariskunnan liiketoimia nuuskivana lakimiehenä.

Leffa myös näyttää hienolta ja tuntuu erinomaiselta ajankuvalta, sillä 80-luvun alun New York on varsin todentuntuisesti elokuvassa läsnä. Mielestäni juoni ei vain ole tarpeeksi vetävä, jotta Väkivallan vuodesta voitaisiin puhua modernina genreklassikkona. Muuta vikaa ei oikeastaan löydy. Vaikka tämä ei suoranaisesti gangsterielokuva olekaan, kannattaa genren ystävien ottaa leffa haltuun, sillä selvästi keskimääräistä laadukkaampi tekele se on.

Arvio: ★★★★

Traileri:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti