25.6.2015

Arvio: Jurassic World (2015)

Tätä elokuvaa taisi odottaa jokunen muukin vanha Jurassic Park -fani kuin minä, sillä Jurassic World takoi maailmanlaajuisesti lippuluukuilla kaikkien aikojen suurimmat avausviikonlopun hynät, hillot ja massit. Myös miljardin dollarin lipputulojen ylitys sujui maailmanennätystahtiin, joten vastaanoton voi sanoa olleen varsin positiivissävytteinen.

Tästä kaikesta tuli kieltämättä hyvä mieli, vaikka elokuva itsessään ei olekaan aivan täydellinen. Leffasarja on itselleni hieman vaihtelevasta laadusta huolimatta sen verran rakas, että ainakin Jurassic Worldin menestys takaa dinosaurusten paluun valkokankaille tulevaisuudessakin.

Sitten käydään kiinni itse elokuvaan. Parikymmentä vuotta alkuperäisen Jurassic Parkin tapahtumien jälkeen John Hammondin ideoima dinosauruspuisto on täydessä toiminnassa. Kävijöitä on parikymmentä tuhatta päivässä, mutta massojen mielenkiinto alkaa silti dinosauruksia kohtaan hiipua. Tämän vuoksi johtoporras on julkisuudelta salassa kehitellyt isomman ja ilkeämmän hybridisauruksen, joka on nimetty Indominus Rexiksi. Homma menee tietenkin puihin ja ruumiita tulee, sehän on selvä.

Juonesta ei välttämättä kannata tietää ainakaan tuon enempää, sillä muuten homma menee ennalta-arvattavaksi. Nykyisten blockbuster-leffojen riskittömyys ja kaavamaisuus tuppaa itseäni jonkin verran häiritsemään, mutta jos elokuvista haluaa nauttia, se on vain hyväksyttävä.

Helposti ennustettavista tapahtumista huolimatta Jurassic World viihdyttää oikein mainiosti ja tarjoaa myös runsaasti jännitettävää takaa-ajoineen ja täpärine pelastumisineen. Leffa on hyvin rytmitetty ja saatu tiivistettyä varsin asialliseen kahden tunnin mittaan.

Tarinan ihmishahmojen joukossa ei ole ainuttakaan niin muistettavaa tapausta kuin Jeff Goldblumin Jurassic Parkissa esittämä Ian Malcolm tai vaikkapa Sam Neillin  Alan Grant, mutta  silti päärooleissa nähtävät Bryce Dallas Howard ja Chris Pratt hoitavat homman tarpeeksi karismaattisesti maaliin.

Howardin hahmo, puistoa pyörittävä Claire, on aluksi tarkoituksella ärsyttävä, mutta kasvaa lopulta varsin mainioksi sankarittareksi. Prattin rooleissa taas on totuttu näkemään paljon komiikkaa, mutta hemmo on sen puolen tässä elokuvassa karsinut melko vähiin, mikä on toimiva ratkaisu. Velociraptoreita kouluttava Owen toimiikin leffassa alusta pitäen järjen äänenä, jota luonnon voimaa kunnioittamattomien pomojen toimet kammoksuttavat.

Leffan nuoret tähdet Ty Simpkins ja Nick Robinson ovat paikoitellen vähän ärsyttäviä, mutta niinhän ne Jurassic Parkin pennutkin olivat. Enemmän minua kuitenkin risoi elokuvan pahis. Kyseiset roolit hallitseva ja viimeksi Daredevil-sarjassa huikeasti Murdockin arkkivihollista Wilson Fiskiä esittänyt Vincent D’Onofrio tekee parhaansa, mutta Owenin velociraptoreita sotilaskäyttöön himoitseva Hoskins on niin kliseisesti ja onnettomasti kirjoitettu hahmo, että paljon ei ole laatunäyttelijälläkään siinä vaiheessa tehtävissä.

Jurassic World ei tehosteidensa puolesta näytä juuri sen komeammalta kuin vuonna 1993 julkaistu ensimmäinen osa, mikä kertoo osaltaan myös Jurassic Parkin teknisestä edelläkävijyydestä omana aikanaan. Dinorobotteja on jälleen käytetty tietokoneella luotujen tehosteiden apuna, mutta tuli silti leffan jälkeen kavereiden kanssa puitua, että kovin muovisen oloisia nykyajan CGI-tehosteet ovat.

Dinosaurukset silti varastavat shown ihmisnäyttelijöiltä, niin kuin tällaisessa elokuvassa oikeastaan pitääkin. Indominus Rex on tehty mielikuvitusta käyttäen varsin pelottavaksi ilmestykseksi, jota ei olisi mukava kohdata puistokävelyllä. Myös vanha rouva T-Rex on mukana sarjan fanien mieliksi. Chris Prattin kipparoima ”Raptor Squad” miellytti silti itseäni eniten, ja luulisinkin monen junnun ympäri maailmaa haluavan tällä hetkellä oman velociraptorin lemmikiksi!

Indie-elokuvista tunnettu ohjaaja Colin Trevorrow on haastatteluissa kertonut halunneensa tuoda hieman itseironiaa ja -kritiikkiä mukaan käsikirjoitukseen, joten Jurassic Worldista tuli eräänlainen blockbuster-leffoja kritisoiva blockbuster. Indominus Rex onkin kohtalaisen selvä viittaus nykyajan Hollywoodiin ja osaltaan myös suuren yleisön suuntaan. Kun mikään ei riitä, markkinavoimien on pakko koko ajan kehitellä jotakin isompaa ja mahtavampaa. Hienovaraisuutta kässärissä ei juuri ole, sillä sanoma survotaan katsojalle läpi vaikka väkisin, mutta ideana tällainen itseironisuus on silti varsin hyvä.

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että kohtalaisen tyytyväinen Jurassic Worldiin saa jatko-osana olla. Se on nykyajan malliin turboahdettu ja hieman hölmö elokuva (ja vieläpä täyteen tuotemainontaa ahdettu sellainen), mutta jos sitä ei sorru liikaa vertaamaan Jurassic Parkiin, jota voi oikeastaan kaikilla mittareilla pitää yhtenä elokuva-alan merkkipaaluna, on kokemus varsin mukava. Vanhaa taikaa on vielä jonkin verran myös mukana, mikä oli itselleni ehkä se tärkein syy,  jonka vuoksi elokuvasta loppujen lopuksi nautin.

Arvio: ★★★½

Traileri:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti