19.4.2015

Pika-arvio: Ida (2013)


Hiljattain parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin napannut Ida on 1960-luvun Puolaan sijoittuva henkilövetoinen draama orvosta katolisessa nunnaluostarissa kasvaneesta nuoresta naisesta, Idasta (Agata Trzebuchowska), joka on aikeissa vannoa nunnavalansa. Sitä ennen hänen täytyy lähteä tapaamaan ainoaa elossa olevaa sukulaistaan, menneisyyden piinaamaa, alkoholia ja irtosuhteita harrastavaa Wanda-tätiä (Agata Kulesza). Juutalainen Wanda kertoo Idalle tämän lapsuudesta, ja yhdessä he lähtevät selvittämään, mitä Idan vanhemmille toisen maailmansodan aikana tapahtui.

Traagisia sävyjä saava tarina on simppeli, mutta se pitää otteessaan tiukasti. Ida ei ole luostarissa kasvaneena tottunut ulkopuolella olevan maailman menoon, ja Pawlikowski pyrkiikin ennen kaikkea tarkastelemaan yhteisten kokemusten vaikutusta Idaan ja Wandaan. Idan täytyy myös päättää, ryhtyäkö nunnaksi vai olisiko hänelle luostarin ulkopuolella tarjolla jotakin muuta, kuten vaikkapa romanssi nuoren saksofonistin Lisin (Dawid Ogrodnik) kanssa.

Elokuva ei ole erityisen tunteisiin vetoava, vaan pikemminkin älyllinen. Pawlikowski  ei liikoja selittele, vaan haastaa katsojan ajattelemaan ja pohtimaan, miten Ida luostarin ulkopuolisen maailman kokee, ja miten se hänen valintoihinsa vaikuttaa. Kamera on suurimmassa osassa otoksista paikallaan, minkä seurauksena kuvakulmat ovat paikoitellen hyvin tavanomaisesta poikkeavia. Kyllä se jonkinlaisen realistisen tunnelman elokuvalle antaa, ja yhdistettynä mustavalkokuvaan katsojalle tulee vahva illuusio toisen maailmansodan jälkeisestä Puolasta.

Kokonaisuutena elokuva on vuoden vahvimpia ja unohtumattomimpia. Minun mieleeni se jäi ainakin kummittelemaan.

Arvio: ★★★★★

Traileri:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti