3.3.2015

Pika-arvio: Whiplash (2014)


"There are no two words in the English language more harmful than good job."

Whiplash onnistui säväyttämään huomattavasti edellisessä tekstissä käsiteltyä Kaiken teoriaa enemmän. Lahjakkaasta jazzrumpalista ja tämän säälimättömästä opettajasta kertova draama on juoneltaan aika perinteinen kasvutarina, mutta kaikki muut osa-alueet ovatkin sitten aivan timanttia.

Miles Tellerin esittämä nuori rumpalilahjakkuus Andy (Miles Teller) pääsee mukaan koulunsa parhaaseen jazzbändiin, jonka johtajana häärii J.K. Simmonsin esittämä Fletcher. Fletcher on opettajana armoton, sillä mies yrittää piiskata bändistään irti kaiken ja vähän ylikin esimerkiksi vittuilemalla, paiskomalla tavaroita ja nolaamalla oppilaitaan. Vissi pointti tällä kaikella kuitenkin on, sillä keskinkertaisuuteen ei voi tyytyä, jos haluaa olla paras. Ja Andyhan haluaa. Teller on roolissaan erinomainen, mutta homman varastaa nimiinsä Simmons, jonka vimmainen suoritus palkittiin parhaan sivuosan Oscarilla. Oikeaan osoitteeseen meni.

Whiplash voitti kaksi muutakin Oscar-palkintoa: parhaasta leikkauksesta ja äänen miksauksesta. Teknisesti leffa onkin pienestä budjetistaan huolimatta erinomainen, ja etenkin viimeinen vartti on toteutettu huikeasti. Lopetus on niin intensiivinen, että se menee heittämällä viime vuosien parhaiden leffakohtausten joukkoon. Melkoiset adrenaliinitärinät jäivät päälle vielä pitkäksi aikaa lopputekstien jälkeen. Ei voi kuin suositella.

Arvio: ★★★★

Traileri:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti