31.12.2014

Vuoden 2014 parhaat - Top 20

Samalla kun vuosi 2014 saa päätöksensä, vetelee viimeisiään myös meikäläisen leffablogin ensimmäinen vuosi. Samalla kun tässä jo odotellaan ensi vuoden ensimmäisiä ensi-iltoja, voisi käydä hieman läpi kulunutta elokuvavuotta. Eihän se ole leffablogi eikä mikään, joka ei vuosilistausta tee. Tässä siis mielestäni vuoden 20 parasta elokuvaa, alkaen sijasta 20, olkaa hyvät!

20. Dallas Buyers Club (ohj. Jean-Marc Vallée)

Alkuvuodesta ensi-iltansa saanut tositapahtumiin pohjautuva draamaelokuva oli yllättävänkin väkevä tapaus. AIDS:ia sairastavan teksasilaisjätkän taistelu lääkeyhtiöitä vastaan on tarinaltaan mielenkiintoinen, mutta parhaiten mieleen jäävät vahvat näyttelijäsuoritukset. Matthew McConaughey ja Jared Leto voittivat rooleistaan Oscarit.

19. '71 (ohj. Yann Demange)

Pohjois-Irlannin historiaan pohjaava jännäri sai ensi-iltansa kaikessa hiljaisuudessa, mutta onneksi se tuli käytyä katsomassa. Leffa nimittäin ansaitsee paikan vuoden parhaiden leffojen listalta. Trillerissä seurataan nuoren brittisotilaan selviytymistaistelua Belfastin kaoottisilla kaduilla. Toimii myös hyvänä ajankuvana ja antaa tärkeän muistutuksen siitä, minkälaista meininkiä länsimaisessa sivistysvaltiossakin on vielä muutama vuosikymmen sitten ollut.

18. Hobitti: Viiden armeijan taistelu (ohj. Peter Jackson)

Peter Jacksonin mitä luultavimmin viimeinen Keski-maahan sijoittuva elokuva päättää Hobitti-trilogian kunnialla. Elokuva loppuu hieman turhankin hätäisesti, mutta on kuitenkin trilogian synkimpänä osana myös sen vahvinta antia.


17. Apinoiden planeetan vallankumous (ohj. Matt Reeves)

Apinoiden planeetan uudelleenlämmittely Rise of the Planet of the Apesin jatko-osa, joka pistää vielä edeltäjäänsäkin paremmaksi. Leffan alkupuoli toimii erinomaisesti, sillä jännitettä riittää ihmisten ja apinoiden yrittäessä tehdä yhteistyötä. Jälkipuolisko on sotaisine kuvineen visuaalisesti upea, mutta hieman kaavamainen. Andy Serkis on jälleen erinomainen Caesar-apinan roolissa.

16. Suuri kauneus (ohj. Paolo Sorrentino)

Paolo Sorrentinon oodi elämän kauneudelle, tai ainakin jotain sinnepäin. Juonentapaisessa seurataan 65-vuotiasta Jep Gambardellaa, joka on tuhlannut viimeiset vuosikymmenet juhlimalla Rooman seurapiireissä. Leffaa on hieman hankala kuvailla, mutta jotakin abstraktilla tavalla valloittavaa siinä on. Toni Servillo tekee pääroolissa vanhenevan ja elämänsä tyhjyyteen havahtuvan Jepin edesottamuksista mielenkiintoista seurattavaa. Elokuva voitti myös parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin.

15. Snowpiercer (ohj. Joon-ho Bong)

Korealaisen Joon-ho Bongin Hollywood-debyytti on armoton scifitoimintapätkä, jossa ikuisella moottorilla toimiva juna puksuttaa ympäri maapalloa kuljettaen mukanaan maailman vähäistä elossa olevaa ihmisväestöä. Junan peräpäässä elävä yhteiskunnan pohjasakka kyllästyy kohteluunsa ja ryhtyy kapinaan. Seuraa runsaalla mielikuvituksella terästetty toimintapitoinen kyyti.

14. Guardians of the Galaxy (ohj. James Gunn)

Marvelin antisankarijoukon seikkailut ovat melko turvallista eskapismiviihdettä, mutta pitää nostaa ohjaaja James Gunnille ja kumppaneille hattua siitä, että elokuva on oikeasti hauska. Hahmot ovat sopivan erikoisia ja tarina mukavan vauhdikas. Lisätään vielä letkeä 70-luvun popkappaleista koottu soundtrack, niin koossa on elokuva, joka jättää hymyn huulille. Marvel-leffojen ehdotonta kärkeä.

13. The Grand Budapest Hotel (ohj. Wes Anderson)

Wes Andersonin komedia keskieurooppalaisen hotellin vastaanottovirkailijasta ja tämän apupojasta oli yllättäen vuoden hauskimpia elokuvia! Kekseliäs ja leikkisä raina sekä tarinansa että visuaalisen antinsa puolesta. Ehkäpä näkemistäni Wes Anderson -leffoista tähän asti paras.

12. The Rover (ohj. David Michôd)

Animal Kingdom -ohjaaja David Michôdin uutuus oli itselleni vuoden odotetuimpia elokuvia. Australian karuille takamaille sijoittuvassa post-apokalyptisessä tarinassa seurataan Guy Pearcen esittämää kiertolaista, jonka auton jengiläiset pöllivät. Yhdessä varkaan vähä-älyiseltä vaikuttavan veljen (Robert Pattinson) kanssa kulkuri lähtee jahtaamaan jengiä, sillä autossa on jotakin miehelle tärkeää. Mutta mitä? Vastaus mysteeriin on samalla vastaus moneen muuhunkin leffan herättämään kysymykseen. Karu ja uniikki elokuva, joka myös osoittaa, että Twilight-Pattinsonista voi olla tulevaisuudessa vaikka mihin.

11. Kaksi päivää, yksi yö (ohj. Jean-Pierre & Luc Dardenne)

Pienimuotoinen belgialainen draama, jossa Marion Cotillardin esittämä Sandra yrittää yhden viikonlopun aikana vakuutella työkavereitaan luopumaan bonuksistaan, sillä muuten häntä itseään uhkaavat potkut. Kuvaus sekä yhden ihmisen ahdingosta sekä vaikean taloustilanteen kourissa kamppailevasta yhteiskunnasta. Loistavasti näytelty, vetoava ja ajattelemisen aihetta antava tarina.

10. Her (ohj. Spike Jonze)

Her on Spike Jonzen varsin eriskummallinen rakkaustarina ja visio tulevaisuudesta, jossa ihmisten teknologiariippuvaisuus alkaa mennä äärimmäisyyksiin. Jonze kysyy, voivatko ihminen ja tekoäly rakastua toisiinsa maailmassa, jossa teknologia toimittaa yhä suuremmissa määrin ihmiskontaktien virkaa. Theodoren ja tekoäly-Samanthan romanssi on toteutettu hauskasti ja ajoittain koskettavastikin. Joaquin Phoenix on tapansa mukaan loistava ja Scarlett Johanssonkin onnistuu tekemään Samanthasta mainion hahmon pelkästään äänellään. Varsin inhimillinen tarina kaiken erikoisuutensa ohella.

9. Nightcrawler (ohj. Dan Gilroy)

Dan Gilroyn onnistunut debyyttiohjaus, joka sai kovasti nostetta Jake Gyllenhaalin nimen noustessa esiin potentiaalisena Oscar-ehdokkaana. Nightcrawler on ennen kaikkea tyylikkäästi toteutettu trilleri, jossa Gyllenhaalin vimmaisesti esittämä yökyöpeli Louis Bloom osuu sattumalta onnettomuuspaikalle ja haistaa rahan. Lahjakkaan sosiopaatin piirteitä omaava Bloom myy onnettomuus- ja rikospaikoilla kuvaamaansa videomateriaalia uutiskanaville. Hemmo kiristää, manipuloi, ja on kaikin puolin vastenmielinen tyyppi, mutta juuri siksi niin kiehtova hahmo. Tarinassakin on melkoisesti imua.

8. The Wolf of Wall Street (ohj. Martin Scorsese)

Erinomainen bisnessatiiri mainioilla näyttelijäsuorituksilla höystettynä sekä vuoden hauskin elokuva. Lähes kolmetuntisen leffan aikana saa nauraa niin paljon, että se alkaa melkeinpä uuvuttaa. Irstailumaratooni kertoo Jordan Belfortin noususta Wall Streetin valtiaaksi 90-luvulla. Bisnekset ovat kuitenkin sen verran epäilyttäviä, että myös FBI kiinnostuu herran touhuista. Bisnesten ohella harjoitetaan niin paljon säädyttömyyttä, että heikompaa hirvittäisi. Leffahan perustuu Belfortin omaelämäkertaan, mutta tiedä sitten, onko osassa jutuista liioittelun makua. Tekisi kieltämättä mieli lukaista kirja joskus. Scorsese olisi mahdollisesti voinut leikata elokuvaansa hieman lyhyemmäksi, sillä viimeinen tunteroinen alkaa olla jo liikaa. Siltikin helposti vuoden parhaita rainoja.

7. Enemy (ohj. Denis Villeneuve)

Kanadalaisohjaajan Hollywood-debyytti on José Saramagon romaaniin perustuva mieltä kutkutteleva mysteeri, joka vakuuttaa poikkeuksellisen vahvalla tunnelmallaan. Jake Gyllenhaal jatkaa loistavaa vuottaan kaksoisroolissa, jossa historianopettaja bongaa identtisen kaksoisolentonsa ja alkaa pakkomielteisesti jäljittää tätä. Mutta kuka tämä kaksoisolento lopulta on? Villeneuve ei anna palapelimäiseen juoneen suoria vastauksia, vaan mysteerin selvittäminen jätetään osittain katsojan vastuulle. Kaikille tätä ei uskalla edes suositella, mutta esimerkiksi David Lynchin elokuvien ystävälle Enemy melko varmasti toimii. Denis Villeneuven nimi kannattaa laittaa sekin muistiin, sillä tältä herralta voi odottaa laadukasta ohjausjälkeä jatkossakin.

6. X-Men: Days of Future Past (ohj. Bryan Singer)

X-Men-sarjiksissa riittää näemmä ammennettavaa, sillä sarjan viides elokuva (ellei mukaan lasketa Wolverinen omia seikkailuja) saattaa jopa olla sen toistaiseksi paras osa. Bryan Singerin neronleimaus oli tuoda aiemmista osista tutut tähdet Ian McKellenistä ja Patrick Stewartista lähtien First Class -elokuvan nuorempien starojen seuraksi. Seuraa aikamatka 70-luvulle, jossa Wolverine (Hugh Jackman) yrittää nuoren Magneton (Michael Fassbender) ja Professori X:n (James McAvoy) kanssa estää Mystiqueta (Jennifer Lawrence) tekemästä suurta virhettä, joka johtaa tulevaisuudessa katastrofaalisiin seurauksiin. Pidän tätä vuoden parhaana blockbuster-elokuvana, joka tarjoaa toimintaa ja draamaa sopivassa suhteessa. Mainiot näyttelijät ovat myös yksi sarjan suurista vahvuuksista. Tällä kertaa homman vie nimiinsä James McAvoy nuoren Xavierin roolissa.

5. Gone Girl (ohj. David Fincher)

Gillian Flynnin kirjaa lukiessa tuli vahvasti sellainen olo, että siitä David Fincherin käsittelyssä syntyisi myös aika hyvä elokuva. Suosikkiohjaajani ei taaskaan pettänyt, sillä vaikka juonen yllätyksellisyydestä suurin osa katosikin kirjan lukemisen myötä, toimii elokuva sellaisenaan hienosti. Jännittävän juonen ohella leffa kuvaa modernia parisuhdetta ja avioliittoa synkän satiristisella tavalla. Näyttelijöistä varsinkin Rosamund Pike on vahvassa vedossa.

4. 12 Years a Slave (ohj. Steve McQueen)

Rankka mutta rehellinen orjuuskuvaus, joka perustuu Solomon Northup -nimisen entisen orjan elämäkertaan. Northup oli vapaa mies, joka kidnapattiin ja myytiin orjaksi Yhdysvaltojen eteläosaan Louisianaan. Kaiken kaikkiaan mies oli orjana ja erossa perheestään 12 vuotta. McQueen ei päästä katsojaansa helpolla, sillä aihetta käsitellään avoimesti kaikessa hirvittävyydessään niin, että välillä tekee pahaa katsoa. Päähenkilön sisukkuus ja takaraivossa piilevä toivonkipinä välittyvät kuitenkin vahvasti pääosassa loistavan Chiwetel Ejioforin suorituksesta. Palkittiin viime vuoden parhaana elokuvana alkuvuoden Oscar-gaalassa.

3. Boyhood (ohj. Richard Linklater)
Tämän realistisemmaksi ei fiktiivinen kasvutarina varmaankaan voi enää muuttua. 12 vuoden ajan hiljalleen kuvatussa elokuvassa Ellar Coltranen esittämä päähenkilö kasvaa pikkupojasta parikymppiseksi mieheksi. Eihän tässä varsinaisesti juonta ole, mutta elämän ilot, surut sekä suuret ja vähän pienemmät merkkihetket on kuvattu sen verran hienosti, että ne voisivat olla välähdyksiä lähes kenen tahansa melko tavallisen nuoren elämästä. Boyhood on niinkin hyvä elokuva kuin se on, koska se ei yritä olla mitään elämää suurempaa. Arkinen se saattaa olla, mutta ei missään vaiheessa tylsä.

2. Vangitut (ohj. Denis Villeneuve)
Villeneuve-Gyllenhaal -parivaljakon yhteistyö vaikuttaisi toimivan, sillä sekä Enemy että Prisoners ovat kokolailla täysosumia. Tällä kertaa Jake G. esittää rikosetsivää, joka saa tehtäväkseen selvittää, kuka on kidnapannut kaksi pikkutyttöä lähes vanhempiensa silmien alta. Johtolankoja on vähän, ja ne harvatkin ovat ristiriitaisia. Synkkä ja painostava tarina pitää otteessaan, ja vaikka Villeneuve malttaa kuljettaa juonta sopivan rauhallisesti, mahtuu mukaan käänne jos toinenkin. Loistavasti kirjoitetut hahmot viimeistelevät käsikirjoituksen erinomaisuuden. Visuaaliselta kantilta Prisoners on yksi vuoden komeimmista elokuvista, sen takaa Roger Deakins mahtavilla yöotoksillaan. Leffan nosti näinkin kärkeen toinen katselukerta, joka oli täyttä jännitystä koko kahden ja puolen tunnin keston ajan. Viime vuosien parhaita trillereitä, ellei jopa paras.

1. Inside Llewyn Davis (ohj. Joel & Ethan Coen)

Coenin veljesten viimeisin paranee sekin jokaisella katsomiskerralla ja on jo ehtinyt nousta yhdeksi Coen-suosikikseni. Oscar Isaac esittää folklaulajaa 60-luvun New Yorkiin, ja tarkemmin Greenwich Villageen, sijoittuvassa tarinassa. Llewyn yrittää saada elantonsa musiikista, mutta matkalla on Coenien tyyliin aika monta vastoinkäymistä. Llewyn on varsin ylimielinen tyyppi, mutta katsojana häntä tulee silti aina kannustaneeksi. Se johtuu varmaankin siitä, että hahmo herää kunnolla eloon loistavien musiikkiesitysten aikana. Oscar Isaac osoittaakin olevansa sekä hyvä näyttelijä että muusikko, ja kokonaisuutena hänen suorituksensa on yksi vuoden mieleenjäävimmistä. Leffan rakenne kuvastaa hienosti kehää, jota Llewyn elämässään kiertää. Tunnelma on hienoisen melankolinen, mutta hauskat sivuhahmot tuovat soppaan runsaasti huumoriakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti