19.12.2014

Pika-arvio: Kaksi päivää, yksi yö (Deux jours, une nuit; 2014)


Belgialaisten Dardennen veljesten Kaksi päivää, yksi yö on melko raikas tuulahdus muuten niin eeppisten ja tehosteilla mässäilevien megaspektaakkelien keskellä. Elokuva kertoo arkisen, mutta silti mukaansatempaavan tarinan Sandrasta (Marion Cotillard), jota uhkaavat potkut. Työpaikalla on pidetty äänestys, jossa vaakakupissa ovat muiden työntekijöiden bonukset ja Sandran työpaikka. Masennuksen vuoksi sairaslomalla olleella Sandralla on viikonloppu aikaa taivutella työkaverinsa luopumaan bonuksistaan, jotta voisi itse jäädä töihin. Rosoinen ja pienimuotoinen elokuva on melkoista tunteiden vuoristorataa, kun katsoja asetetaan Sandran asemaan.

Dardennet onnistuvat samalla käsittelemään nykyisessä taloustilanteessa elävää yhteiskuntaa laajemminkin, sillä elokuvassa pohditaan muun muassa muiden auttamisen ja oman edun tavoittelun tasapainoa. Entä mitä tapahtuu sitten, jos Sandra saa pitää työpaikkansa ja muut menettävät bonuksensa? Valmiita vastauksia ei anneta, mutta ajattelemisen aihetta sitäkin enemmän. Tarinankerronnallisesti ja sanomaltaan elokuva on huippuluokkaa, mutta luonnolliset näyttelijäsuoritukset sekä Cotillardilta että hänen aviomiestään näyttelevältä Fabrizio Rongionelta kannattelevat osaltaan elokuvaa. Myös muut hahmot tuntuvat oikeilta ihmisiltä karikatyyrien sijaan.

Erinomaista draamaa, joten...

Arvio: ★★★★

Traileri:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti