10.11.2014

Arvio: Interstellar (2014)

Christopher Nolan pyrkii hyppäämään viimeisimmässä elokuvassaan uusiin sfääreihin. Ohjaajaa pakko ihailla etenkin siitä, että hän pyrkii kaupallista menestystä saavutettuaankin jatkuvasti ylittämään itsensä ja tuomaan valtavirtaelokuvaan jotakin uutta. Interstellar onkin yksi kunnianhimoisimmista megaleffoista miesmuistiin, mutta sinkoilee valitettavasti hieman turhankin moniin suuntiin ja mielenkiintoiset ideat menevät lopulta hieman höpönlöpöksi.

Maapallon käydessä yhä elinkelvottomammaksi lähetetään Matthew McConaugheyn esittämä entinen avaruuslentäjä ja sittemmin maanviljelijäksi ryhtynyt miekkonen matkalle kohti toista galaksia elinkelpoista planeettaa etsimään. Mies jättää taakseen tyttärensä ja poikansa luvaten palata takaisin maahan perheensä luo. Etenkin tytär ottaa isänsä lähdön raskaasti, ja Nolan ei isä-tytär-suhdetta tarkastellessaan myöskään sentimentaalisuutta säästele. Avaruusmatkan aikana leikitään myös suhteellisuusteorian käsitteellä, painovoimalla ja ajalla.

Elokuvan alku tuntuu kieltämättä hieman hätiköidyltä, sillä avaruuteen on kova kiire. Vajaa kolme tuntia kuluu kuitenkin varsin mieluisasti, sillä Nolan pääsee kunnolla vauhtiin saatettuaan sankarit matkalle kohti tuntematonta. Melkoiseksi mammutiksi kohoava elokuva lumoaa kuvillaan ja mahtavalla soundtrackillaan, mutta tunnelmaa vesittää hieman se, että mitään uutta ja ihmeellistä ei varsinaisesti tällä kertaa Nolanilta nähdä. Avaruusmatkan aikana tulee pikemminkin ajatelleeksi muita viime vuosien scifielokuvia, joissa on vastaavia juttuja nähty. Mieleen putkahtivat esimerkiksi Gravity, Sunshine, Contact ja Prometheus sekä etenkin Stanley Kubrickin legendaarinen 2001: A Space Odyssey, jonka suuntaan on Interstellarissa selkeää kunnianosoitustakin havaittavissa.

Elokuvan lopetuksen toimivuus riippuu todella paljon katsojasta. Tarina saadaan kyllä pakettiin ja langanpäät solmittua yhteen, mutta homma tuntuu paisuvan niin korkealentoiseksi, että pieni pettymys tästä päällimmäiseksi tunteeksi jäi. Esikuvaansa 2001:een verrattuna Nolan sortuu myös selittelemään liikaa, kun taas Kubrickin elokuva jätti mielen täyteen kysymyksiä. Itse suosin ehkäpä enemmän jälkimmäistä lähestymistapaa, kun näitä kahta nyt aloin vertaamaan.

Tieteellistä diipadaapaakin keskeisempänä teemana kulkee kuitenkin tunnepitoinen puoli McConaugheyn astronautin ja tyttären välillä. McConaugheyn karisma kantaa pääroolissa mainiosti, ja Oscar-voittaja kieltämättä sopii hyvin myös ns. jokamiehen rooliin. Mackenzie Foy nuoren Murph-tyttären roolissa pärjää myös mainiosti. Nolan on saanut myös sivurooleihin melkoisen kasan ammattitaitoa, sillä elokuvassa nähdään mm. Anne Hathaway, Jessica Chastain, Michael Caine, Casey Affleck, Matt Damon ja Ellen Burstyn.

Vaikka täysosumaa ei Nolanilta tällä kertaa nähdä, on Interstellar kaikessa megalomaanisuudessaan tavanomaista mielenkiintoisempi spektaakkeli. Sanomattakin lienee selvää, että tämä kannattaa katsoa teatterissa.


Arvio: ★★★½

Traileri:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti