26.8.2014

TV-arvio: Breaking Bad (2008-2013)



Kuten moni varmasti jo huomasi, voitti Breaking Bad viimeöisessä Emmy-gaalassa viisi palkintoa jättäen muun muassa kehutut ja hehkutetut Game of Thrones - ja True Detective -sarjat nuolemaan näppejään merkittävimpien palkintokategorioiden osalta. Sarja palkittiin parhaana draamasarjana, Bryan Cranston parhaasta miespääosasta, Aaron Paul parhaasta miessivuosasta ja Anna Gunn parhaasta naissivuosasta. Lisäksi Moira Walley-Beckett sai Emmyn Ozymandias-jakson käsikirjoituksesta.


Breaking Bad -tiimi poseeraa. (Getty)
Eihän tämä yllätyksenä tullut, koska Breaking Bad on voittanut useita Emmy-patsaita aiemminkin. Menestys tämänkin vuoden gaalassa kuitenkin ilahdutti, koska eiliset Emmy-kinkerit olivat samalla lopulliset jäähyväiset jo viime vuonna päätökseensä tulleelle sarjalle. Vaikka jäähyväislisää saattoi palkintojenjaossa hieman ollakin, ei sarjan laadustakaan voi valittaa. Viimeinen tuotantokausi oli erittäin koukuttavaa tv-viihdettä siinä missä aiemmatkin kaudet, ja se tuli itsekin katsottua yhdellä istumalla. Kahdeksan jaksoa putkeen on jotain, mitä ei tule usein harrastettua.

Ajattelin kirjotella hieman omaakin oodia tälle laatusarjalle. Häpeillen myönnän, että sain aikaiseksi aloittaa katsomisen toden teolla vasta viime syksynä, eli kun sarja oli tulossa jo päätökseensä. Olin katsonut pari jaksoa aiemminkin, ja olin niiden perusteella kokolailla varma, että sarja tulisi olemaan mieluinen. Netflix tarjosi helpon vaihtoehdon aloittaa katsominen, ja tässä vaiheessa ketään ei varmaan yllätä, että vauhtiin päästyäni katsomista ei voinutkaan lopettaa niin vain. Vince Gilliganin luoma sarja koukuttaa sekä henkilöhahmojensa että juonensa avulla. Parhaimmillaan sarja liimaa tuoliin jännittävyydellään, mutta mukana on myös tummasävyistä huumoria tunnelmaa keventämässä.

Hieman kieltämättä harmittaa, että sarjaa ei tullut seurattua ns. Jenkkilän tahtiin. Vaikka uusien jaksojen odottelu tuotantokausien välissä onkin ärsyttävää, tuo se oman merkittävän mausteensa sarjan katsomiseen. Odotukset voivat nousta taivaisiin, ja kun lopulta kuukausien odottelun jälkeen tunnari soi, on fiilis kohdillaan. Tämä kokemus jäi valitettavasti nyt puuttumaan, mutta Breaking Bad on onneksi harvinaisen hyvin putkeen katsottavaksi sopiva sarja. Tarina jatkuu jokaisessa jaksossa, eikä täytemateriaalia ole mukana. Se on siinä mielessä malliesimerkki nykyaikaisesta sarjasta, jota voi katsoa omalla ajalla silloin kuin haluaa, ja niin monta jaksoa putkeen kuin ehtii ja jaksaa. Ainakin omalla kohdallani takana ovat ne ajat, jolloin illalla kello 21 pitää olla liimautuneena television ääreen suosikkisarjan alkaessa.

Walter White... vaiko sittenkin Heisenberg? (amc.com)
Itse sarjahan on yksi parhaiten kirjoitetuista televisio-ohjelmista ikinä, ja voisi kuvitella, että se tulee myös säilymään yhtenä ikisuosikkina vielä pitkälle tulevaisuuteen. Ainakin niin kauan, kuin muisti pelaa. Tarinan kaari ensimmäisestä jaksosta viimeiseen on huikea. Nössykkä kemianopettaja Walter White kehittyy Bryan Cranstonin tulkitsemana pikku hiljaa yhä häikäilemättömämmäksi huumediileriksi, joka käyttää taiteilijanimeä Heisenberg, mutta onnistuu pitämään katsojien sympatiat puolellaan kaikesta huolimatta. Vaikka hahmo synkkenee tarinan edetessä, sitä muistaa hahmon symppiksen puolen ja toivoo kaiken päättyvän hyvin.

Antisankari Walter Whiten kehityksessä ehkäpä kiehtovin puoli on se, että oikeissa - tai ehkä pikemminkin väärissä - olosuhteissa tavallinenkin ihminen voi kyetä hirmutekoihin. Tämä on toki historian saatossa jo todettu, mutta Breaking Bad tarjoaa jälleen yhden näkökulman siitä, miten hyvä ja paha ovat jokaisessa ihmisessä läsnä. Sarja usein valitsee sekä juonikuvioiden että hahmojen osalta ne suunnat, joihin katsoja ei sen odottaisi menevän, joten vastaavantyyppistä moniulotteisuutta löytyy myös sivuhahmoista. Etenkin Walterin vaimolle Skylerille (Anna Gunn) ja rikostoveri Jesse Pinkmanille (Aaron Paul) on varattu herkullisia juonikuvioita sarjan sukeltaessa ihmismielen tummempiin syövereihin.

Näyttelijät uppoutuvat hahmoihinsa antaumuksella. Bryan Cranston oli ehkä parhaiten tunnettu Malcolm in the Middle -komediasarjasta ennen Breaking Badia, mutta pääsi vasta Walter Whiten roolissa esittelemään vakavamman draamanäyttelijän kykyjään laajemmalle yleisölle. Rooli on tuonut useita palkintoja ja avannut uusia ovia, sillä mies on nähty viime vuosina mm. Nicolas Winding Refnin Drive-kulttileffassa, Ben Affleckin Oscar-palkitussa Argossa ja tämän vuoden Godzilla-uudelleenfilmatisoinnissa. Cranstonilta voi jatkossakin odottaa lähes mitä vain, kun tiedetään, miten monipuolinen näyttelijä on kyseessä. Toivottavasti laaturooleja riittää jatkossakin!

Gus. (variety.com)
Jottei tämä menisi pelkäksi Bryan Cranstonin hehkuttamiseksi, pitää sanoa, että loistavaa tukea tulee myös sivurooleista. Aaron Paul on läpimurtoroolissaan Jesse Pinkmanina mainio, ja kemiat Cranstonin kanssa toimivat hienosti. Jessekin kokee kovia ja tekee pahoja juttuja, mutta pohjimmiltaan hyväsydäminen narkkari nousee kuitenkin sarjan edetessä sympaattisimmaksi hahmoksi. Anna Gunn puolestaan antaa Waltille hyvän vastuksen kotioloissa vaimo-Skylerin roolissa. Bob Odenkirk keventää tunnelmaa hieman koomisena lakimiehenä Saul Goodmanina, ja Giancarlo Esposito tuo ruudulle Gus Fringin, yhden parhaista pahiksista hetkeen.

Sarja on teknisesti huipputasoa. Se on upeasti kuvattu ja lavastettu, ja tunnelmaan sopivasti mikään ei tunnu liian siloitellulta. Vaikka pitkässä sarjassa ohjaajia on luonnollisesti monia, esiin hyppää nimi Rian Johnson. Herra käsikirjoitti ja ohjasi vuoden 2012 scifihitti Looperin. Muun muassa yksi viimeisen kauden avainjaksoista, aiemmin mainittu Ozymandias, on Johnsonin ohjaama.

Vaikka hieman valittelinkin, etten ehtinyt bandwagoniin tarpeeksi ajoissa, oli Breaking Bad kaikin puolin nautittava katsomiskokemus. Koko sarja tuli katsottua loppuvuoden 2013 aikana, ja viimeisen kauden jälkipuolisko meni itse asiassa vielä toiseenkin kertaan. Suosittelen lämpimästi, ja aion itsekin katsoa tämän alusta alkaen uudelleen, kun pöly hieman ensin laskeutuu. Laadukkaita TV-sarjoja tehdään kyllä nykyisin niin paljon, että katsottavaa varmasti riittää pitkään. Esimerkiksi Game of Thronesin, True Detectiven ja House of Cardsin parissa viihtyy vallan mainiosti.

Arvio: ★★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti