20.7.2014

Arvio: Apinoiden planeetan vallankumous (Dawn of the Planet of the Apes, 2014)

Yksi kesän 2014 suurista kassamagneeteista saapui teattereihin varsin suurien odotusten kera, sillä vaikka leffasarja ei alun perin jaksanut varsinaisesti kiinnostaa, katsoin jatko-osaa silmälläpitäen kolme vuotta sitten ilmestyneen Apinoiden planeetan nousun, joka pääsi yllättämään erittäin positiivisesti. Leffan nähtyäni oli selviö, että jatko-osa pitäisi päästä todistamaan isolta kankaalta. Apinoiden planeetan vallankumous -nimellä suomennettu kakkososa pitää tason korkealla ja nostaakin sitä hieman edeltäjäänsä nähden, mutta viimeinen isku jää puuttumaan.

Joka tapauksessa tuntuu siltä, että Apinoiden planeetalle on onnistuttu tekemään hieman samankaltaista uudistusta kuin Batmanille Christopher Nolanin käsittelyssä. Leffojen maailma on pyritty liittämään mahdollisimman lähelle omaa todellisuuttamme, joten tapahtumat tuntuvat joten kuten realistisilta ja samaistuttavilta. Dawn of the Planet of the Apes jatkaa oikeastaan siitä, mihin edeltäjä jäi, mutta aikaa elokuvien maailmassa on kulunut useita vuosia.

Eläinkoelaboratoriosta karannut virus on tappanut suurimman osan maapallon ihmisväestöstä ja romahduttanut yhteiskunnan lähes täysin. Caesarin (Andy Serkis) johtama laboratoriosta karannut apinayhteisö elelee San Franciscon laidalla olevassa metsässä ja välttelee kontaktia ihmisiin. Superälykkäiden ja jopa puhuvien apinoiden keskuuteen saapuu kuitenkin kutsumattomia vieraita, kun metsässä sijaitsevaa patoa etsivä siirtokunta saapuu paikalle.

Elokuva on parhaimmillaan alkupuoliskolla, jossa ihmiset ja apinat yrittävät olla sulassa sovussa. Alkupuolella ohjaaja Matt Reeves luo jännitettä kerrassaan mainiosti, sillä pinnan alla kytee jatkuvasti uhka siitä, että pienikin asia voi laukaista sodan ihmisten ja apinoiden välille. Caesar ja tämän luotettavuuden ja poikkeuksellisen älykkyyden aistiva Malcolm (Jason Clarke) pyrkivät välttelemään yhteenottoa parhaansa mukaan suojellakseen perheitään, mutta katkeroitunut ja ihmisiä vihaava Koba-apina (Toby Kebbell) puolestaan haluaa lietsoa sotaa. Vastapuolella ihmissiirtokunnan johtaja Dreyfus (Gary Oldman) ei hänkään kaihda kovia otteita omiaan puolustaakseen.

Jälkipuolisko taas painottuu blockbuster-tyyliin enemmän toimintaan, ja vaikka toimintajaksot ovat kyllä upeita, luottaa elokuva liikaakin tutunoloiseen kaavaan, joka tuntuu moneen kertaan nähdyltä. Juonellisesti Dawn of the Planet of the Apes ei siis ole kummoinen, mutta viihdyttää silti ansiokkaasti. Apinahahmot ovat erinomaisia, joista etenkin johtaja Caesar ja hänen vastaparinsa Koba nousevat esiin. Koba on paikoin todella pelottava, sekä ulkonäkönsä että arvaamattoman luonteensa ansiosta. Andy Serkisin suoritusta kehaisin jo ykkösosan miniarviossa, mutta loistavaa työtä mies tekee jälleen. Serkis on selkeästi Klonkun roolin jälkeen löytänyt oman juttunsa, jota antaumuksella myös toteuttaa. Ihmishahmot jäävät elokuvassa selvästi jalkoihin, mutta kyllähän esimerkiksi Jason Clarke tekee laatunäyttelijänä hommansa uskottavasti. Gary Oldmanin osa puolestaan jää hieman odotettua vaisummaksi.

Arviota ei voi lopettaa puhumatta teknisestä toteutuksesta, joka saattaa jopa olla se paras syy tutustua Apinoiden planeetan rebootiin. Liikkeenmallinnustekniikalla toteutetut ihmisnäyttelijöiden esittämät apinat ovat fantastisen luonnollisen oloisia, ja olennot saavat rutkasti lisää luonnetta Serkisin ja kumppaneiden esittäminä. Kuten ylläolevasta kuvasta voi päätellä, näyttelijät voivat tehdä työnsä ilman, että keskustelun toinen osapuoli tarvitsee luoda jälkikäteen. Näyttelijäntyön helpottamiseksi myös katsoja voi samaistua hahmoon paremmin, sillä pelkästään CGI:llä luodut hahmot tuppaavat usein pistämään pahasti silmään. Jotkin lavasteet ovat myös aivan fantastisia, ja itse asiassa elokuva onkin studion sijaan kuvattu lähestulkoon kokonaan oikeissa lokaatioissa.

Rise of the Planet of the Apes ja Dawn of the Planet of the Apes ovat elokuvia, joita voi lämpimästi suositella, vaikka jo varsin iäkkään leffasarjan aiemmat osat eivät olisikaan tuttuja. Leffat ovat varsin älykkäästi ja tekniseltä puolelta viimeisen päälle toteutettua ison rahan viihdettä. Valitettavasti Hollywood-tyyliin etenkin jatko-osa kärsii turvallisista ja ennalta-arvattavista ratkaisuista, jotka estävät sen nousemisen ihan huippuluokkaan. Sen verran hyvä tämä kuitenkin on, että kaikkien kannattaa hommata ykkösosa jostain, katsoa se ja marssia sen jälkeen teatteriin tsekkaamaan jatkis.

Arvio: ★★★★

Traileri:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti