28.4.2014

Arvio: The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford (2007)


Jälkikäteen ajateltuna 2007 oli aivan erinomainen elokuvavuosi, jopa tämän vuosituhannen paras. Vuoden julkaisuista tunnustetuimpia ovat varmaankin Coenin veljesten No Country for Old Men ja Paul Thomas Andersonin There Will Be Blood, mutta näiden lisäksi omiin suosikkielokuviini voisi tuolta vuodelta lisätä esimerkiksi David Fincherin Zodiacin ja Sean Pennin Into the Wildin. Andrew Dominikin länkkäri Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta pesee kuitenkin omissa papereissani nämä kaikki, ja onkin sikäli harmi, että leffa jäi julkaisuvuotenaan pahasti mm. edellä mainittujen isompien julkaisujen varjoon niin palkintogaaloissa kuin lippuluukuillakin. Sana kuitenkin leviää, ja myös "Jesse James" on tuntunut löytävän yleisönsä vähintään kohtalaisesti viimeistään DVD:llä.

Elokuvan nimi kertoo juonesta oleellisimman. Elokuvan alussa Jesse James (Brad Pitt) on maineikas rikollinen, kansan palvoma sankari ja aikakautensa suurin julkkis, jonka ura on kuitenkin tulossa tiensä päähän. Jessen jengi on suurimmaksi osaksi hajonnut, sillä porukka on joko vangittu tai tapettu. Jesse ja hänen veljensä Frank (Sam Shepard) hankkivatkin avukseen paikallisia maajusseja ja muita heittiöitä viimeisiä ryöstökeikkoja vetämään.

Mukaan tulee mm. Bob Ford (Casey Affleck), joka ihailee Jesseä ja himoitsee kunniaa ja mainetekoja. Pikku hiljaa Bobin Jesseä kohtaan osoittama pakkomielteinen ihailu kuitenkin alkaa muuttua halveksunnaksi, kateudeksi ja kostonhimoksi. Jesse taas tiedostaa aikansa olevan loppumaisillaan, ja palvottu sankari muuttuu entistä vainoharhaisemmaksi ja huomaa, että Bob saattaa koitua hänen kohtalokseen. Hahmojen välinen suhde rinnastelee julkkismyyttiä, jossa palvottu sankari onkin jotakin ihan muuta kuin ulkokuori ja tarinat kertovat. Jesse James on illuusio, jonka rikkoutumisen Bob saa kokea.

Näyttelijäsuoritukset menevät suurimmaksi osaksi "uran paras" -kategoriaan. Brad Pitt on toisessa nimiroolissa huikaisevan hyvä. Jesse James on toisaalta karismaattinen, toisaalta häikäilemätön ja vainoharhainen murhaaja, mutta Pitt saa tuotua esille myös hahmon menneisyyden kalvaman ja katuvan puolen. Casey Affleckin Robert Ford puolestaan on ihailtavan monisyinen hahmo, josta ei tiedä, pitäisikö häntä vihata, kannustaa vai sääliä. Affleck sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden, ja olisin suonut saman myös Pittille. Sivuhahmot ovat myös poikkeuksetta mielenkiintoisia, joista muistettavimpia lienevät Jesse Jamesin joukkioon kuuluvat "Bobin veli" Charley Ford (Sam Rockwell) ja runollisesti puhuva naistenmies Dick Liddil (Paul Schneider).

Dominik kuljettaa juonta hidastempoisesti kohti vääjäämätöntä, mutta kaksi ja puoli tuntia kuluvat tämän elokuvan parissa antoisasti. Leffa on unenomainen ja melankolisuus ja lopun uhkaavuus ovat läsnä jatkuvasti, mikä näkyy myös karunkauniissa visuaalisuudessa. Kuvaaja Roger Deakinsia taisin jo aiemmin Prisoners-arvion yhteydessä kehaistakin, mutta tähänkin elokuvaan mies on loihtinut upean maailman. Valaistus, maastot, vuodenaikojen vaihtelut ja esimerkiksi runsaasti käytetyt lähikuvat henkilöhahmoista on toteutettu mielettömän hienosti. Alkupuolella oleva junaryöstökohtaus on varmaankin yksi tyylikkäimmin valaistuista ja kuvatuista kohtauksista, jonka tiedän.

Elokuvan soundtrack ansaitsee myös suitsutusta. Nick Caven ja Warren Ellisin surumielinen musiikki sopii kohtauksiin kuin nakutettu ja vie tunnelatauksen uudelle tasolle. Kuuntelen Caven ja Ellisin kappaleita mielelläni muutenkin, ja itse asiassa leffan soundtrack-levy taitaa olla yksi suosikkialbumeistani. Pieni maistiainen alla.


Aikamoista hehkutustahan tästä tuli, mutta minkäs teet kun kyseessä on yksi allekirjoittaneen suosikkielokuvista. Leffasta en suurempaa kritisoitavaa keksi, ja tämä onkin itselleni yksi niistä "täydellisimmistä" elokuvista, joista on paha laittaa paremmaksi. Ensimmäisen katsomiskerran jälkeen hidastempoisuus oli suurin miinus, sillä kahden ja puolen tunnin kesto ajoittain tuntui. Nykyään pidän rauhallista juonenkuljetusta yhtenä leffan suurimmista vahvuuksista, sillä siinä tulee uppouduttua juoneen ja hahmoihin entistä paremmin. Lisäksi elokuva on tunnelmaltaan niin vahva, että jaksan viettää sen parissa aikaa uudestaan ja uudestaan.

Western on lajityyppinä nykyään melko harvinainen, mutta silloin tällöin genrestä putkahtaa ilmoille melkoisia helmiä. Sanotaanko näin, että jos western ei ole lajityyppinä kirosana, ja jos Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta ei ole vielä entuudestaan tuttu, niin ei voi kuin lämpimästi suositella.

Arvio: ★★★★★

Traileri:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti