30.3.2014

Arvio: Sisäpiirissä (The Insider, 1999)


Alkuvuosi on ollut elokuvien osalta uudelleenkatselun täyteinen. Olen pyrkinyt etenemään vanhimmasta elokuvasta uusimpaan, ja Michael Mannin ohjaaman The Insiderin jälkeen voin todeta 90-luvun olevan kohdaltani taputeltu tämän katselukierroksen osalta. Tämän leffan osalta kiinnosti erityisesti nähdä, kykeneekö se pitämään otteessaan yhtä vahvasti kuin ensimmäisellä kerralla. Vastaus on kyllä, joten uskaltaisin väittää tätä näkemistäni Mann-leffoista selkeästi parhaaksi.

Elokuva on siis tositapahtumiin perustuva draamatrilleri CBS:n 60 Minutes -ohjelman tuottajasta Lowell Bergmanista (Al Pacino) ja potkut saaneesta tupakkayhtiön johtoportaaseen kuuluneesta kemististä Jeffrey Wigandista (Russell Crowe). Bergman saa vihiä tupakkafirmojen toimintaan liittyvästä jutusta, ja koska käsissä on potkut saanut sisäpiiriläinen Wigand, haluaa toimittaja tuoda mahdolliset väärinkäytökset julkisuuteen. Wigand on kuitenkin allekirjoittanut vaitiololupauksen entiselle työnantajalleen, joten vähänkään USA:n lakisysteemistä perillä olevat arvaavat haastattelun julkaisemisen tiellä olevien esteiden määrän. Tappouhkauksiltakaan ei vältytä, kun suuryritykset suojelevat omia etujaan.

Mann on saanut aikaiseksi melkoisen älykkään jännärin. Elokuva on kaksi ja puoli tuntia pitkä, mutta etenee erinomaisen jouhevasti lähes jokaisen kohtauksen puolustaessa paikkaansa juonenkuljetuksen kannalta. Käsikirjoitus on dialogin osalta timanttinen, sillä media- ja lakitermien ympärillä pyörivät keskustelut imaisevat mukaansa. Elokuva nojaa vahvasti näyttelijäntyöhön ja dialogiin, sillä toimintaa ei juuri ole, ja musiikkiakin käytetään kohtausten taustalla harkiten. Tunnelma on silti todella jännittynyt koko keston ajan. Tämän Mann osaa.

Kaiken tämän lisäksi elokuva onnistuu puhuttelemaan monella tasolla. Toisaalta se käsittelee jättimäisten tupakkayhtiöiden valtaa niin oikeuselimiin, mediayhtiöihin kuin tavallisiin ihmisiinkin, mutta päähenkilötkin pääsevät loistamaan kamppaillessaan suurten kysymysten äärellä. Crowen ja Pacinon hahmot ovat mielenkiintoinen parivaljakko. Päähän potkittu Wigand riskeeraa oman ja perheensä tulevaisuuden yrittäessään tehdä kuten katsoo oikeaksi. Mies joutuu matkan varrella pohtimaan, onko jättimäisiä firmoja vastaan tappelemisesta loppujen lopuksi mitään hyötyä, kun vaakakupissa painaa omasta perheestä huolehtiminen. Bergman puolestaan on tinkimätön toimittaja ja sananvapauden puolestapuhuja, joka ei halua alistua suurkonsernien vallan alle suojellessaan lähdettään. Wigandin case osoittautuu äärimmäisen haastavaksi, joten Bergman joutuu käyttämään kaikki temppunsa jutun julkaisemiseksi.

Mann pitää juonen hienosti kasassa, mutta näyttelijäntyössäkään ei ole moitteen sijaa. Russell Crowe esittää Wigandia omistautuneesti tehden yhden uransa parhaista rooleista. Crowe oli tulossa näillä tienoin uransa huipulle, sillä The Insiderin jälkeen parin vuoden sisään ilmestyivät sellaiset pikkuleffat kuin Gladiaattori ja Kaunis mieli. Pacinon ura puolestaan oli jo hieman laskusuunnassa, mutta hienoa työtä mies tekee jälleen kerran. Vimmaista Pacinoa on hauska katsoa, etenkin kun suoritus pysyy uskottavuuden rajoissa. Christopher Plummer ei jää pääosakaksikkoa huonommaksi, vaan konkari säestää Bergmanin 60 Minutes -kollega Mike Wallacen roolissa upeasti.

Läväytän jälleen viisi tähteä pöytään ja suosittelen vilpittömästi ainakin kärsivällisille katsojille. Tunnelma on hienosti kohdillaan ja ajattelemisen aihettakin jää, joten kyllä tämän parissa reilut pari tuntia kannattaa viettää.


157 min | Ohjaus: Michael Mann | Pääosissa: Al Pacino, Russell Crowe, Christopher Plummer | Traileri | IMDb

Arvio: ★★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti